Naisen asema, ikuinen puheenaihe. Nykyään on normaalia keskustella avoimesti epätasa-arvosta, niin naisten kuin miestenkin kokemasta. Aina se ei ole ollut yhtä helppoa. Thelma & Louise kuitenkin käsittelee naisen asemaa avoimesti. Se on ensimmäisiä massayleisön saavuttaineita elokuvia, joissa naisen yltä riisutaan onnellinen avioliitto ja objektiivisuus. Tämän elokuvan päähahmot ovat vahvoja ja itsenäisiä, eivätkä vain koristeita juonen sivussa. Vaikka ajat ovat muuttuneet paljon, elokuva koskettaa ja aiheuttaa keskustelua edelleen. Jos olet nähnyt tämän mestariteoksen, ei minun varmaan tarvitse paljoa perustella, miksi valitsin sen kuukauden elokuvaksi. En aio tekstissä spoilata mitään, mutta suosittelen tulemaan takaisin vasta elokuvan katsottuasi!
Lyhyesti
Thelma & Louise on vuonna 1991 ensi-iltansa saanut ”road movie” ja draamaelokuva. Sen on ohjannut Ridley Scott ja käsikirjoittanut Callie Khouri. Pääosissa nähdään Susan Sarandon (Louise) sekä Geena Davis (Thelma) ja merkittävimmissä sivurooleissa Harvey Keitel (Hal), Michael Madsen (Jimmy), Christoher McDonald (Darryl) sekä Brad Pitt (J.D.). Elokuva kertoo ystävyksistä Thelmasta ja Louisesta, jotka päättävät ottaa lomaa arjesta ja lähteä matkalle. Kaikki ei tietenkään suju suunnitelmian mukaan ja pian ystävykset ovat melkoisessa liemessä. He aikovat selviytyä siitä yhdessä.
Elokuvassa on kaikki ainekset, jotka onnistumiseen vaaditaan. Olen aina pitänyt Ridley Scottin elokuvista. Thelma & Louise todellakin vain nosti arvostustani häntä kohtaan. Merkittävän ja upean työn on tehnyt myös käsikirjoittaja Callie Khouri. Näyttelijät ovat erittäin hyviä ja sopivat rooleihinsa. Nykyään todella tunnettu Brad Pitt teki läpimurtoroolinsa. Parasta on kuitenkin elokuvan näkökulma naisen elämään. Keskeisiä teemoja ovat vapaus, ystävyys ja naisen asema. Mitään ei ole dipattu tahmeaan siirappiin, ei liioiteltu tai dramatisoitu yliampuvaksi. Ei turhaa romanssia. Ei turhia nyyhkykohtauksia. Elokuvan rehellisyys koskettaa ihmisiä yhä tänä päivänä. En tietenkään voi vielä samaistua aikuisen elämään, avioliittoon tai muuhun, mutta elokuva herätti minussakin tunteita. Siinä on jotain todella aitoa. Haluaisin, että jokainen ihminen näkee tämän elokuvan.
Vahvat naiset pääosissa
Elokuvan hahmot on suunniteltu huolellisesti. Valitan usein siitä, ettei esimerkiksi monessakaan toimintaelokuvassa päähahmona tai sankarina ole naista. Kuitenkin suurimmassa osassa tapauksista en edes pidä elokuvien naishahmoista. Kaiken sen pienissä vaatteissa keikistelyn jälkeen tuntuu, että jotkin naishahmot ovat elokuvassa vain sen takia, että mukana olisi joku nainen miesten katseltavaksi. Jos sankarina on nainen, siitä tehdään liian iso juttu tai sitten elokuva on muuten vaan huono onttoine juonineen ja niin edelleen. Useimmiten käy myös niin, että elokuvan naiset ovat hyvin pinnallisia hahmoja. Miksi naishahmoja on niin vaikea laittaa ihan muina miehinä (tai siis muina naisina) pelastamaan puolisoaan ja lapsiaan?
Thelma & Louise on ensimmäisiä elokuvia, joiden naispäähahmoista oikeasti ja aidosti pidän. He ovat vahvoja, merkittäviä, realistisia, inspiroivia… Voisin jatkaa listaa ikuisesti. Ennen kaikkea he ovat kuitenkin tavallisia. Thelma on ystävyksistä nuorempi. Hän on selvästi käynyt vähän kouluja ja mennyt nuorena naimisiin. Avioliitto on kaikkea muuta kuin onnellinen. Thelman aviomies Darryl käyttäytyy kuin omistaisi Thelman. Darrylin hahmoa on myös kritisoitu. Itse en kuitenkaan koe häntä ollenkaan liioitelluksi. Sellaisia miehiä oikeasti, ja valitettavasti, on olemassa.
Louise on vanhempi ja työskentelee tarjoilijana. Hän on suorasanainen ja määrätietoinen. Toisin kuin Thelma, hän ei ole naimisissa, mutta seurustelee Jimmyn kanssa, joka on ammatiltaan muusikko ja siksi usein matkoilla. Louise on Thelman tuki ja turva. Ystävysten välinen läheinen suhde esitellään elokuvassa hienosti, koska mukaan on sujautettu myös niitä heikompia hetkiä. Enkä tarkoita heikommilla hetkillä ärsyttävän teennäisiä riitoja ja väärinkäsityksiä, vaan inhimillisyyttä. Thelman ja Louisen ystävyyttä on ilo katsella, ja heidän välinen tiivis suhde on esitetty hyvin dialogin ja kehonkielen avulla.
Tarina kuin täytekakku
Thelma & Louisen vahvuus on ehdottomasti sen tarina ja juoni. Se on feminististen elokuvien tukipylväs, joka ei horjahda missään vaiheessa. Voisin kirjoittaa kokonaisen tekstin elokuvan aikaansaamista asioista, mutta tällä kertaa keskityn omaan kokemukseeni ja tuntemuksiini. Thelma & Louise jäi mieleen elokuvana, jollaisen haluaisin itse jonain päivänä ohjata.
Tarina on käsittämättömän hienosti kirjoitettu ja sovellettu valkokankaalle. Se rakentuu kohtaus kohtaukselta yhä eheämmäksi ja paremmaksi kokonaisuudeksi. Kaiken maailman kliseet ja ennalta arvattavat kohtaukset on jätetty pois. Haluaisin käydä tapahtumia läpi kohtaus kohtaukselta, mutten todellakaan halua pilata etenkään tätä elokuvaa keltään spoilaamalla tapahtumia. Elokuva on kuin täytekakku. Leipoessa pitää olla todella tarkka jokaisesta ainesosasta, niiden määrästä ja valmistustavasta. Jos kopautat taikinaa, kakku todennäköisesti lässähtää, eikä siitä tule kaunista ja kuohkeaa. Tässä tapauksessa Thelma & Louise on näyttävä monikerroksinen kakku sadan henkilön juhliin.
Kiitosta ei voi jättää pelkästään käsikirjoittajalle. Ridley Scott on ohjannut elokuvan taiturimaisesti lisäten monia pieniä elementtejä, jotka tekevät elokuvasta erityisen. Toki pohdin itsekseni, eikö elokuvalle tosiaan löytynyt naisohjaajaa, mutten voi kritisoida Scottia ollenkaan. Mielestäni feministisen elokuvan voi ohjata mies, jos hän kerran tekee hyvää työtä. Onhan asiassa havaittavissa pieni ristiriita, mutta ei feminismin tarkoituksena ole syrjäyttää miehiä kaikesta.
Monessa kohtauksessa visuaaliset elementit tuovat tarinaan lisää syvyyttä vertauskuvillaan. Kannattaa siis olla tarkkana. Annan esimerkiksi kohdan, jossa poliisiauto jää jumiin sillan alle. Itse koin sen kahdella eri tavalla. Näin siinä vertauksen elämästä, jonka Thelma jätti taakseen. Vankina tasapaksussa arjessa aviomiehen valvonnassa. Sen lisäksi tulkitsin jumittumisen myös pattitilanteena, johon Thelma ja Louise joutuivat. Ei pakokeinoa.
Feminismiä valkokankaalla
Thelma & Louise on todellinen feministien kulttielokuva. Feminismi on mielestäni hyvin mielenkiintoinen aihe. Ei vain sen kannattamisen puolesta, vaan minua kiinnostaa myös se, miten sana on joillekin kuin kirosana. Koin Thelma & Louisen hyvin koskettavaksi, mutta myös voimaannuttavaksi elokuvaksi. Elokuvaa katsoessa oli hienoa huomata, miten kerrankin kaikki kliseet naisista oli unohdettu kokonaan. En ihmettele ollenkaan, miten tämä elokuva on hyvin monille naisille voimavara!
Tarina ei ole koko ajan ruusuilla tanssimista, eivätkä Thelma ja Louise käyttäydy jatkuvasti sankarin tavoin. He tekevät välillä huonoja valintoja, mutta tarjolla ei välttämättä ole muita vaihtoehtoja. Jälleen kerran voi miettiä elokuvan käsittelemiä eettisiä kysymyksiä. Kuinka pitkälle saa mennä puolustaakseen itseään ja oikeuksiaan? Yhden huonon valinnan jälkeen (elokuvan nähneet ymmärtävät, mitä tarkoitan) ei ole pakotietä. Täytyy selviytyä niin kauan kuin mahdollista, jos ei halua jäädä kiinni tai antautua. Kukaan ei kääntänyt katsetta, kun tilanne oli päällä, mutta asioiden koiduttua vakaviksi naisten tekemiset alkoivat kyllä kiinnostaa. Juuri tässä kohtauksessa kuvataan myös hyvin sitä, kuinka usein uhria syytetään tapahtumista. Jos tilanne olisi ratkennut toisin, naisia ei varmasti olisi uskottu ja otettu tosissaan. En oikein tiedä, miten muuten voin pukea ajatukseni sanoiksi paljastamatta koko elokuvan käännekohtaa.
Yksi valonpilkahdus elokuvassa on myös sympaattinen poliisi Hal (Harvey Keitel). Hän ymmärtää Thelman ja Louisen tilanteen ja yrittää auttaa heitä, poliisin velvollisuuksia unohtamatta. Halin hahmo häiritsi minua, koska epäilin häntä koko elokuvan ajan. Luulin, että hän on vain ahne poliisi, joka on mukana tuomassa jännitystä. Taisin olla liian kriittinen katsoja. Elättelin loppuun asti epätoivoa siitä, että jossain vaiheessa elokuva pilataan turhalla juonenkäänteellä ja venytetyllä loppukohtauksella. Sellaista ei ikinä tullut, ja Hal osottautui ihan rehdiksi tyypiksi. Seuraavalla katsomiskerralla varmasti suhtaudun häneen eri tavalla, ja pystyn näkemään tarinan uudesta näkökulmasta. Hienoa kuitenkin on se, ettei elokuvassa kaikkia miehiä ole kirjoitettu kieroutuneiksi!
Musiikki ja maisemat luovat tunnelmaa
En voi jättää mainitsematta elokuvan upeaa soundtrackia ja lavastusta. Musiikki menneiltä vuosikymmeniltä vie katsojan ajomatkalle ja baariin Thelman ja Louisen kanssa. Se asettaa oikean tunnelman sekunnissa ja saa kuuntelijan haluamaan karata heti parhaan ystävänsä kanssa kohti tuntematonta. Tietenkään ei saa unohtaa ehdottomasti elokuvan parasta kappaletta Thunderbird, joka on Hans Zimmerin ja Pete Haycockin aikaansaannosta. Kappale soi elokuvan aikana useaan otteeseen, painuu mieleen ja luo automaattisesti mielukuvan upeasta Grand Canyonista.
Siitä päästään elokuvan tarjoilemiin maisemiin. Lavastus on hoidettu mielestäni oikein hyvin. Elokuvassa vallitsee tasainen ja maanläheinen värimaailma, joka ei ole kuitenkaan ollenkaan tylsä. Suurimman osan elokuvasta ympärillä vallitsee karua kasvillisuutta, jossa on oma viehätyksensä. Maisemista ja kuvauspaikoista mieleenpainuvin on ehdottomasti ikoninen Grand Canyon. Tästä lähtien ajattelen vastaavia maisemia nähdessäni vain Thelmaa ja Louisea.
Arvostelu
Tähän elokuvaan rakastuin täysin ja se tulee varmasti kulkeutumaan sydämessä mukana pitkälle! En juurikaan itse pidä tästä tekstistä, koska en halua paljastaa juonta ja sen myötä aiheiden käsittely jää pintapuoliseksi. Toivottavasti kuitenkin jollekin välittyy tunteeni ja ajatukseni, ja ehkä innostan edes yhtä ihmistä tutustumaan tähän elokuvaan. Vielä joku päivä pystyn itsekin luomaan jotain näin hienoa…
Yleisvaikutelma: 5/5
Roolisuoritukset: 4,5/5
Käsikirjoitus: 5/5
Musiikki & äänet: 4/5
Visuaalisuus: 4/5
Keskiarvo: 4,5
Tuomion Temppeli 